Yhteensä: 0,00 
Yhteensä: 0,00 

Heips!

Viikko alkoi täällä kaakossa hyvin vaihtelevassa säässä. Välillä paistaa ja välillä sataa oikein reilusti.

Viikonloppuna vietimme mieheni kanssa 22. hääpäiväämme pihapuodin muuttovalmisteluissa. Sain vähän kuin hääpäivän lahjaksi pihapuotiin oven paikoilleen. (Yhdessä olemme olleet jo 33 vuotta.)

Mortti poseeraa puodin oven edessä. Puoti muuttaa puutarhan perältä taloon, työhuoneeseeni. Mieheni puhkaisi seinään ovelle paikan.

Tilasimme Turusta kaksi vanhaa ovea, joista toisen maalasin roosalla kalkkimaalilla ulko-oveksi. Oveen tulee vielä kolkutin. Maalasin myös kyltin, jonka mies kiinnitti seinään.

Tänään vuorossa on oven eteen portaitten teko. Sitten on vielä ovilistat.

Iso urakka on myös muuttaa myytävät tuotteet Pihapuodista talon puotiin ja ensin muuttaa työhuone kaupaksi. Hommaa siis riittää lähiaikoina!

Puutarhassakin olisi tekemistä.

Ruusulassa ruusut aloittivat uuden kukintakierroksen.

Viikonloppuna ostin ison satsin kukkasipuleita, jotka aion istuttaa etupihalle. No, sillä hommalla ei ole kiirettä.

Tällaista puuhaa täällä. Töissäkin tosiaan käyn ja harva se päivä on ollut lääkäriinkin asiaa. Mites siellä on syyskuu alkanut?

Aurinkoista viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X